fbpx

Hotellimme on Väliväylän melontareitin ja lukuisten pyöräilyreittien varrella ja kyläpolku palvelee kulttuurista kiinnostuneita ulkoilijoita. Näihin voidaan lisätä läheisestä Näkkiniemestä löytyvät monipuoliset luontomaastot, josta löytyy polkuja myös vaativan luonto- ja geoparkmatkailijan makuun. Vartin kävely kauniita kyläteitä pitkin Näkkiniemeen ja siellä odottaa upeat rantamaisemat ja vaihtelevat, kallioiset maastot ja eri metsätyypit.
Rannan silokallioilla voi tutustua jääkauden jälkiin, suolla voi tuoksutella ihanaa suopursua, vanhassa metsässä voi ihastella kelopuita jne. Salpalinja polkujuoksupolut palvelevat niitä, jotka haluavat pysyä reitillä mutta metsään voi mennä myös esimerkiksi marjastamaan tai sienestämään.